Muutaman päivän päästä koululaiset ja opettajat saavat laulaa Suvivirren. Kesäloma alkaa. Me seniorit muistamme tuon ihanan tunteen, joka valtasi sydämen joka kevät. Senioriopettajatoiminta on ollut kevättalven ja kevään aikana kulttuuripitoista. Aloitimme tammikuussa Konstin vierailulla. Meitä oli iso joukko Katriina Niemisen johdolla tutustumassa Varkauden teollisuuden historiaan. Jokaiselle jäi varmasti tunne, että on tultava vierailemaan uudestaan ja […]
Ajankohtaista
Tällä sivulla julkaistaan muun muassa puheenjohtajan terveisiä.
OSJ:n 50-vuotisjuhla
Opetusalan seniorijärjestön 50-vuotisjuhlaa vietettiin 8.5.2025 Siilinjärvellä Kunnonpaikassa. Ohjelmassa oli puheita, musiikkia, hyvää ruokaa ja yhdessä olemista. Katso tapahtuman kuvat kuvagalleriasta!
Puheenjohtajan terveiset
Syksyn ohjelmakauden aloitimme virkeästi jo tiistaina 3.9. Tarkoitus oli osallistua opastettuun kierrokseen museokeskus Konstissa. Museon aikataulu vaihtui yllättäen syyskuun alussa, joten emme päässeet museoon. Opas Katriina Nieminen kävelytti meitä Kosulanniemessä ja kertoi valaisevasti alueen historiaa taloista ja asukkaista. Kierros oli oikein onnistunut ja kahvit maistuivat Kauppahallin kahvilassa. Parikymmentä teatterin ystävää nautti Pieksämäen Poleenissa hauskasta esityksestä […]
Valokuvakilpailun voittaja selvillä
Loppukesästä päättyneen kesäkuvakilpailun ykkössijan jakaa kaksi valokuvaa. Äänestyksessä saman verran ääniä saivat Päivi Utriaisen kuva Unohtumaton ja Leena Reinikaisen kuva Iltarusko. Molemmat voittajat palkitaan Nautinnon 30 euron lahjakortilla. Onnea voittajille ja kiitokset äänestäjille!
Kesäkuvakilpailun äänestys
Senioriopettajien kesäkuvakilpailuun tuli kymmenen kuvaa, joten kaikki pääsevät mukaan äänestykseen. Kiitokset kaikille upeista kuvista ja kesätunnelmista! Kuvat löytyvät Kuvagalleria -kohdasta. Äänestysaika päättyi 15.9.2024. Voittajakuva ja sen kuvaaja julkaistaan pian.
Kesäkuvakilpailu
Varkauden seudun senioriopettajat järjestää jäsenilleen kesäkuvakilpailun. Valitse siis omista kuvistasi paras kesäkuva (tai kaksi parasta) ja osallistu kilpailuun! Kuva voi olla otettu puhelimella tai ”oikealla” kameralla. Kuvaa voit halutessasi rajata tai muuten säätää, mutta manipulointia tai tekoälyn käyttöä ei sallita. Lähetä kilpailukuvat Kirsi Tenhuselle joko sähköpostilla: kiialauriina@gmail.com tai WhatsAppilla numeroon 040 747 2900. Viimeinen palautuspäivä on 15.8.2024. Esiraati […]